MITEN RUUHKAVUOSIEN TIIMELLYKSESSÄ VOI ONNISTUA
VAPAUTUMAAN MAKEANHIMOSTA HELPOSTI JA MIELELLÄÄN PYSYVÄSTI?

Verkkovalmennus, jossa asiat on esitetty selkeästi ja saat tarvitsemasi määrän helppoja
ja nopeasti toteutettavissa olevia työkaluja makeanhimosta vapautumiseen.

Kuulostaako tämä tutulta?

Haastattelin verkkovalmennuksen sisältöä varten makeanhimon kanssa kamppailevia asiakkaitani.
Makeanhimo ilmenee kaikilla hieman eri tavoin, mutta näistä tarinoista löydät varmasti jotain tuttua omasta elämästäsi.

Päiväsi ovat täynnä kiirettä ja koet olevasi stressaantunut. Illalla kotiin tultua nälkä ja väsymys iskevät voimakkaasti. Päivällisen jälkeen mielessäsi alkaa risteillä ajatus keksistä. Päätät ottaa vain yhden, mutta se yksi johtaa toiseen, ja ennen kuin huomaatkaan, puoli keksipakettia on kadonnut. Lisäksi huomaat puputtavasi kaikkea mahdollista illan mittaan. Herkutteluhetkeä seuraa huono omatunto siitä, että TAAS tuli mätettyä ja jos herkkuja on syönyt liikaa, lisänä on vielä huono olo. Kierre on valmis ja tämä kierre vaikuttaa myös muun muassa uneen.

Päiväsi ovat epäsäännöllisiä ja kiireisten päivien aikana syöminen saattaa unohtua tai muuten vaan jäädä väliin. Stressaava työ tuo mukanaan tarpeen palkita itseäsi makeilla herkuilla, koska ajattelet sen helpottavan stressiä samalla tietäen, että eihän se edes helpota. Tunnistat nälkäisenä tehdyt kauppareissut kohtalon hetkiksesi ja lähellä sijaitseva kauppa vielä lisää herkuttelua helppoudellaan. Jos päivällä syöminen on unohtunut, herkut todellakin maistuvat illalla. Ja viikonlopun vihdoin koittaessa löydät itsesi löhöasennosta sohvalta hyvän leffan äärestä suolaisten ja makeiden herkkujen ympäröimänä. Ostat usein karkkia tarjouksesta ison määrän kerralla ja sitten niitä tulee napsittua joka välissä, kunnes loppuvat. Et pysty olla syömättä niitä ja sitten ärsyttää, että miksi taas piti syödä. Tai edes ostaa. Niin kauan kuin niitä on, ne vaan pyörii mielessä.

Sinun ei tee päivisin mieli makeaa, mutta se pahin makeanhimo iskee sitten yöllä. Voi miten hyvältä suklaa maistuukaan puoliunessa. Työsi on kiireistä ja syöt päivän ensimmäisen aterian vasta klo 11 aikaan, koska et jaksa valmistaa eikä sinulla ole aikaa syödä aamiaista. Lounaan jälkeen seuraavan kerran syöt kotiin tullessa viiden ja seitsemän välillä. Silloin syöt ihan mitä sattuu, harvemmin mitään terveellistä. Et välttämättä tunne nälkää koko päivänä paitsi ennen lounasta, kun edellisestä ateriasta illalla on jo tosi pitkä aika. Yöllä saatat jopa pakkomielteenomaisesti penkoa kaappeja, kun muistat jossain olevan sen yhden suklaapatukan. Pyrit kyllä olemaan ostamatta suklaata kotiin. Mutta esimerkiksi, jos töissä on ollut rankka päivä tai olet joutunut tekemään jotain ikävää työtehtävää, sallit itsesi ostaa itsellesi yöksi suklaata. 

Haaveiletko tilanteesta, jossa voisit syödä lemppariherkkuasi kohtuudella
ilman, että syöminen riistäytyy käsistä? Että olisit päässyt eroon ärsyttävästä, jäytävästä ja pakkomielteenomaisesta tarpeesta saada herkkua? 

Tiedät varmasti jo montakin asiaa, joiden avulla saisit makeanhimoa kuriin, mutta tiedon vieminen osaksi elämääsi ja kiireistä arkeasi ei jostain syystä onnistu. Et ehkä ehdi tai muista syödä, et jaksaisi aina miettiä, mitä tänään syötäisiin ja kaupassakäyntikin tuottaa tuskaa. Ehkä pelkäät, että et onnistukaan? Olet varmasti onnistunut jonkin muutoksen tekemisessä joskus ja uskot, että voisit myös päästä eroon makeanhimosta. Et vain tiedä, miten.

Jos tämä kuulostaa tutulta, kuulostaisiko tämä mieluisammalta:

  • Haluat selkeitä työkaluja haluamasi muutoksen toteuttamiseen.
  • Haluat kokea onnistumisen kokemuksia ja tuntea eteneväsi koko ajan kohti tavoitettasi.
  • Haluat löytää helpot, yksinkertaiset ja helposti elämääsi sujahtavat keinot, joita noudattaa koko loppuelämäsi.
  • Haluat muutosmatkallesi lohdutusta, kannustusta ja tsemppausta kohti tavoitteitasi ja parempaa oloa muilta samanhenkisiltä.
  • Haluat olla energinen ja jaksaa paremmin tehdä itsellesi mieluisia asioita, joista saa hyvää mieltä ja lisää energiaa.
  • Haluat tuntea hyvää oloa ja onnellisuutta, tuntea eläväsi!
  • Haluat asettaa itsesi oman elämäsi prioriteettilistan kärkeen.
  • Haluat hallita aikaasi paremmin ja löytää helposti aikaa arkeasi helpottavien tehtävien tekemiseen.
  • Ja saada ne tehtävät tehtyä nopeasti.
  • Kaipaat muutosta ja muutoksen tekemiseen apua. 

Jotta voit saavuttaa nämä ja vielä enemmän….

Saanko esitellä sinulle luomani menetelmän, joka sisältää 8 konkreettista askelta
herkkuhimoista vapautumiseen pysyvästi, ilman kidutusdieettejä!

Tekemällä valmennuksen tehtäviä ja viemällä nämä 8 tärkeää askelta suoraan omaan elämääsi,
näet yllättävän nopeasti muutoksen vähentyneenä tai jopa poistuneena makeanhimona.

Ja nämä 8 tärkeää askelta minä opetan sinulle.

TULE MUKAAN!

97 €

Hinta normaalisti 149 €.
Tarjoushintaan nyt pilottiryhmälle.

  • 8 konkreettista askelta makeanhimosta vapautumiseen
    + bonukset
  • 40- sivuinen työkirja muutoksesi tueksi. Valmennuksen
    kotitehtävänä pääset työkirjan avulla hahmottamaan ja
    oppimaan kaikki ne tärkeät asiat, joiden avulla pääset eroon
    makeanhimosta.
  • Sinulla on vuoden ajan valmennuksen materiaalit käytössäsi.
  • Sisäänpääsy vain valmennuksessa oleville
    tarkoitettuun Facebook- yhteisöön. Tämä ryhmä on
    tarkoitettu vertaistuelle ja valmentajan kysymyksille. Kysy
    aiheesta niin paljon kuin jaksat!

JA NE BONUKSET!

  • 50 ensimmäiselle Ruokapäiväkirja- analyysi, (arvo 55 €),
    sisältää myös energiantarvelaskelman.
  • Valmennuksen päätteeksi saat reseptivihkon, johon on koottu osallistujien arjessa
    syömien ruokien pohjalta muokattuja perusruokien reseptejä makeanhimoa
    ehkäiseviksi resepteiksi
  • Kurssin läpikäytyäsi saat vielä yhden extra- bonuksen, jonka avulla voit päästä
    makeanhimosta eroon lopullisesti ja loppuelämäksesi! 
  • Kaksi henkilökohtaista valmennustapaamista á 45 min (arvo 170 €), toinen
    valmennuksen alussa ja toinen lopussa.

Tämän valmennuksen tavoite on:

  • opit, miten viet haluamasi muutoksen käytäntöön elämässäsi
  • pääset eroon makeanhimosta, mutta sinun ei tarvitse luopua
  • kokonaan herkuista 
  • opit, että herkkuihin voi suhtautua normaalisti, kuten mihin tahansa
  • muuhunkin ruokaan.
  • opit, miten vältät sen, että mättäisit herkkuja niin kauan kuin niitä riittää
  • opit keinoja, joilla pääset eroon herkkuihin liittyvistä, mielen
  • valtaavista ja aikaa vievistä ajatuksista.
  • että voit hyvällä omallatunnolla sallia itsellesi ne herkutteluhetket,
  • jotka tuntuvat tosi hyviltä
  • oppia noudattamaan säännöllistä ateriarytmiä, joka päivä
  • opit syömään terveellisempiä herkkuja
  • ettei makeanhimo enää näyttele niin suurta roolia elämässäsi.

Moikka, olen valmentajasi Heidi Törnqvist!

Olen toiminut kauneudenhoito- ja hyvinvointialan yrittäjänä 10 vuotta ja
saavuttanut laajan kanta- asiakaskunnan. Asiakkaani ovat minulle tärkeitä ja nautin kohtaamisista.

Haluan auttaa sinua, koska minulla on usean kymmenen vuoden
henkilökohtainen kokemus makeanhimosta. Tiedän, kuinka
ärsyttävää se on ja miten se tuntuu siltä,
ettei siitä ole edes mahdollista päästä
ikinä eroon.

Olen kiinnostunut elämäntapamuutoksen tekemisestä
pitkään. Varmaan juuri siksi, koska itselleni muutoksen tekeminen on ollut
niin vaikeaa enkä ollut onnistunut tekemään muutoksista pysyviä.
Pitkäaikainen haaveeni onkin ollut, että keksisin keinon oikeasti pysyvään
muutokseen. Tämän valmennuksen sisällön parissa työskennellessäni koin
mullistavan oivalluksen, että tämä taitaa nyt olla se, mistä olen pitkään haaveillut:
keino pysyvään muutokseen! Tämä valmennus on siis todellakin paljon
muutakin kuin makeanhimosta eroon pääsemistä.

Jos et osaa vielä edes nimetä, millaisia ovat sinulle mieleiset asiat, se ei haittaa.
En minäkään tiennyt vielä kaksi vuotta sitten. Silloin tein liikaa töitä ja työt
veivät lähes kaikki ajatukseni ja aikani. Vaikka työni oli minulle rakasta ja
mieluisaa, muuttui se melko ikäväksi, koska koin jääväni paljosta muusta
paitsi, kun keskityin koko ajan töihin. Vaikka en edes tiennyt, mistä jäin paitsi.
Mitä edes kaipasin elämääni. Ne asiat alkoivat valjeta hiljalleen, kun
irrottauduin liiallisesta työnteosta ja aloin asettaa omaa hyvinvointiani
prioriteettilistan kärkeen.

Lähde kanssani tekemään muutosta. Kun työstin tämän valmennuksen sisältöjä,
huomasin, että kaipaan itsekin edelleen tätä valmennuskokonaisuutta. Jokaisesta
osiosta löytyy jotain sellaista, joka vielä kaipaa vähintään pientä hiomista.
Parasta tässä valmennuksessa on se, että itse olen tästä ihan innoissani ja näen,
miten paljon muutosta näiden valmennuksen tehtävien ja sisältöjen avulla voi saada aikaan!

Kenelle valmennukseni sopii?

  • kiireistä arkea elävälle, joka haluaa saada selkeitä, konkreettisia ja yksinkertaisia keinoja
  • kiireisen arjen helpottamiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen.
  • Sinulle, joka olet valmis irrottamaan elämästäsi aikaa tälle valmennukselle. Et ainoastaan
  • kuuntele sisältöjä, koska siellä moni asia voi hyvinkin olla sellainen, jonka jo tiedätkin.
  • Tekemällä tehtäviä ja ajattelemalla, millä tavalla voisit viedä tiedon osaksi elämääsi,
  • sekä tietysti tekemällä konkreettisia muutoksia, saat aikaan valtavan muutoksen.
  • Se ei ole vaikeaa, kunhan muistat, että avain onnistumiseen on kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys:
  • tee tarpeeksi pieniä muutoksia yksi toisensa jälkeen ja ne alkavat pinoutua ja kertautua ja kohta
  • huomaatkin, että olet tehnyt valtavan muutoksen.
  • Sinulle, joka kaipaat muutosta ja muutoksen tekemiseen apua ja tukea, tsemppiä ja kannustusta.
  • Sinulle, joka et kaipaa elämääsi enää yhtään kieltoja ja rajoittamista.
  • Sinulle, joka olet valmis asettamaan itsesi oman elämäsi prioriteettilistan kärkeen.

Kenelle valmennukseni ei sovi?

  • Hänelle, joka haluaa pysyvään elämäntapaan tähtäävän valmennuksen sijasta ajallisesti
  • rajatun dieetin tarkkoine ruokavalioineen ja liikuntaohjelmineen.
  • Hänelle, joka uskoo herkkulakon olevan ainoa pysyvä ratkaisu makeanhimosta irti pääsemiseen.
  • Hänelle, jolla ei ole aikaa tai jaksamista minkäänlaiseen muutokseen elämässään.
  • Hänelle, joka uskoo, että pystyy toteuttamaan tavoittelemansa muutoksen ihan itsekseen ilman valmentajan
  • tai samankaltaisen seuran tukea.
  • Hänelle, joka kaipaa kikkakolmosia, kalliita lisäravinteita, erikoisia ruoka- aineita tai erikoisia ruokavalioita muutoksensa tueksi.

Mitä valmennus sisältää?

Mitkä ovat ne kahdeksan konkreettista, tärkeää askelta matkallasi kohti
herkkujen napostelusta vapaata elämää? Tässä ne ovat:

Kurssin kaikki 8 askelta sisältävät teoriaosuuden sekä ohjeistuksia
helppoihin tehtäviin, joiden avulla saat vietyä asiat heti käytäntöön omassa arjessasi.
Työkirjasta löydät tehtäväsivut, jotka täyttämällä saat tarvitsemasi askeleet
selkeästi yhteen paikkaan ja voit palata niihin helposti milloin tahansa.

ASKEL 1: Toimintasuunnitelma muutokselle

Motivaation ja onnistumisen varmistaminen heti alusta alkaen. Tässä osiossa käydään läpi yleiset syyt, joista makeanhimo johtuu. Työkirjasta löytyvän tarkistuslistan ja ruokapäiväkirjan avulla löydät helposti ne asiat, joihin sinun kannattaa valmennuksessa keskittyä. Tämän pohjalta laadit oman henkilökohtaisen toimintasuunnitelmasi valmennukselle. 

Lisäksi tutustut hyvinvoinnin buffetiin ja löydät helppoja tapoja tuoda hyvinvoinnin tekoja päiviisi.

Opit kiinnittämään entistä enemmän huomiota onnistumisiin ja sinulle tärkeisiin asioihin. 

Pääset nauttimaan vertaistuen voimasta valmennuksen tukena!

Tässä osiossa videoita on seitsemän, niiden yhteiskesto ~49 min.

ASKEL 2: Ravitsemusperusta

Opit tärkeimmät tekijät makeanhimosta vapautumiseksi ruokavalion avulla.

Saat konkreettisia ja yksinkertaisia vinkkejä, miten koostat ateriasi oikein ja helpotat taloutesi ruokahuoltoa.

Tässä osiossa videoita on 11, niiden yhteiskesto on ~85 min.

ASKEL 3: Uni ja palautuminen

Tunnistat stressitekijät ja opit helpottamaan stressiä ja tehostamaan palautumistasi.

Opit keinoja parantaa untasi ja rentoutua.

Tässä osiossa videoita on 4, niiden yhteiskesto ~32 min. Osio sisältää lisäksi rentoutus- ja hengitysharjoituksia ja tehtäviä parempaan uneen.

ASKEL 4: Tunnesyöminen

Löydät helppoja ja tehokkaita harjoituksia tunteiden tunnistamiseen ja käsittelyyn.

Pääset miettimään, miten lisätä hyvää mieltä?

Tässä osiossa on yksi video, jonka kesto on ~15 min.

ASKEL 5: Liikunta ja arkiaktiivisuus

Opit, miten tärkeää arkiaktiivisuus on, onhan se yksi hyvinvoinnin perustan osatekijöistä.

Opit myös, millainen liikunta tukee makeanhimosta vapautumisessa?

Tässä osiossa on yksi video, jonka kesto on ~8 min.

Osio sisältää lisäksi kaksi 15 minuutin kehonpainolla toteutettavaa jumppavideota ja
kaksi ~5 minuutin taukojumppavideota. Et tarvitse mitään erillisiä välineitä näihin.

ASKEL 6: Ajanhallinta

Opit, kuinka tärkeässä roolissa suunnittelu ja ennakointi ovat muutoksen tukena.

Lisäksi opit, miten voit suunnitella ja ennakoida vielä paremmin.

Löydät kalenterista enemmän aikaa itselle tärkeisiin asioihin.

Tässä osiossa on yksi video, jonka kesto on ~10 min.

ASKEL 7: Ympäristö

Huomaat selkeämmin, millainen on ympäristösi vaikutus makeanhimoon.

Opit keinoja, miten muuttaa ympäristöä muutosta tukevaksi?

Tässä osiossa on yksi video, jonka kesto on ~10 min

ASKEL 8: Et voi epäonnistua

Löydät vaihtoehtoisia keinoja, mitä tehdä makeanhimon iskiessä?

Opit myötätuntoisemmaksi itsellesi. Et ole ainoa makeanhimosta kärsivä ja
sinun ei tarvitse onnistua kerralla eikä täydellisesti muutosmatkallasi.

Opit, mitä tehdä kompuroimisen jälkeen ja miksi et voi epäonnistua.

Kurssin läpikäytyäsi saat vielä yhden extra- bonuksen, jonka avulla
voit päästä makeanhimosta eroon lopullisesti ja loppuelämäksesi! 

Nämä saat kaupan päälle BONUKSENA:

  • 50 ensimmäiselle Ruokapäiväkirja- analyysi, (arvo 55 €), sisältää myös energiantarvelaskelman.
  • Valmennuksen päätteeksi saat reseptivihkon, johon on koottu osallistujien arjessa syömien ruokien pohjalta muokattuja perusruokien reseptejä makeanhimoa ehkäiseviksi resepteiksi
  • Kurssin läpikäytyäsi saat vielä yhden extra- bonuksen, jonka avulla voit päästä makeanhimosta eroon lopullisesti ja loppuelämäksesi! 
  • Kaksi henkilökohtaista valmennustapaamista á 45 min (arvo 170 €), toinen valmennuksen alussa ja toinen lopussa.
  • Samanhenkisiä ihmisiä matkasi tueksi. Pääset mukaan suljettuun Facebook- ryhmään,
    jossa tarjolla runsaasti vertaistukea ja uusia ajatuksia.
  • Sinulla on valmennuksen sisältöihin vuoden käyttöoikeus.

TULE MUKAAN!

97 €

Hinta normaalisti 149 €.
Tarjoushintaan nyt pilottiryhmälle.

  • 8 konkreettista askelta makeanhimosta vapautumiseen + bonukset
  • 40- sivuinen työkirja muutoksesi tueksi. Valmennuksen kotitehtävänä pääset työkirjan avulla hahmottamaan ja oppimaan kaikki ne tärkeät asiat, joiden avulla pääset eroon makeanhimosta.
  • Sinulla on vuoden ajan valmennuksen materiaalit käytössäsi.
  • Sisäänpääsy vain valmennuksessa oleville
    tarkoitettuun Facebook- yhteisöön. Tämä ryhmä on tarkoitettu vertaistuelle ja valmentajan kysymyksille. Kysy aiheesta niin paljon kuin jaksat!

Mitä, jos tämä valmennus ei toimi minulla?

Valmennus toimii sinulle, KUN käyt läpi kaikki askeleet ja kaiken materiaalin ajatuksella sekä teet tehtävät, osallistut keskusteluun ja kyselet yhteisessä Facebook- ryhmässämme sekä käytät henkilökohtaiset valmennustapaamiset. Jos jätät valmennuksen kesken, en voi luvata tuloksia.

Kenelle valmennus sopii?

Valmennus sopii sinulle, 

  • jonka mielessä herkut pyörivät omasta mielestäsi liikaakin. 
  • joka olet valmis ottamaan päivästäsi pienen hetken (15-30 minuuttia) käydäksesi
    valmennuksen askeleita läpi ja miettiäksesi, mitkä ovat sinulle
    oleellisia oppeja viedä käytäntöön omassa arjessasi.

Viekö tämä paljon aikaa? Minulla on kiireinen elämä.

Valmennus vie päivästäsi aikaa vain 15- 30 minuuttia. Voit toki käyttää aikaasi enemmän tai vähemmänkin,
tärkeintä kuitenkin on, että etenet eli aikatauluta itsellesi sopiva määrä aikaa kalenteriisi videoiden katsomista ja tehtävien tekemistä varten. 

Voit katsoa videot silloin, kun sinulle sopii ja edetä omassa tahdissasi.

Mitä, jos en koe kaikkia valmennuksen aiheita omassa elämässäni tärkeiksi?

Tästä valmennuksesta kasvoi laaja kokonaisuus, joka käsittelee makeanhimoon liittyviä syitä kokonaisvaltaisesti. Verkkovalmennusta ei kuitenkaan ole tarkoitus käydä läpi video videolta siinä järjestyksessä kuin se alustalta löytyy. Suosittelen kaikkien osallistujien käyvän kuitenkin askeleen 1: Toimintasuunnitelma muutokselle ihan ensimmäisenä, koska sieltä löydät ne sinulle tärkeimmät seuraavat askeleet ja oman etenemisjärjestyksesi. Myös osiot, jotka eivät tällä hetkellä tunnu sinulle tärkeiltä, voivat valmennuksen edetessä muuttua kutsuvammiksi.

Entä jos jään jumiin johonkin valmennuksen vaiheeseen?

Älä jätä verkkovalmennusta kesken, vaikka jäisit jumiin kesken valmennuksen. Jos jokin osa tuntuu sinusta epämiellyttävältä tai ei tunnu juuri tähän hetkeen kutsuvalta, siirry sellaiseen aiheeseen, joka tällä hetkellä kiinnostaa enemmän. Pääasia on, että teet jotain. Jos tarvitset apua jumista pääsemiseen, pyydä apua Facebook- ryhmässä tai lähettämällä minulle viestiä heidi@onnentunne.fi.

Miksi maksaisin tästä valmennuksesta, kun voin löytää tiedot
ilmaiseksi netistä tai kirjoista?

Varmasti löydät näitä asioita ilmaiseksi netistä ja kirjoista, mutta kuinka kauan sinulla kestää yhdistää kaikki löytämäsi tieto yhdeksi kokonaisuudeksi? Ja saada tieto vietyä myös käytäntöön elämässäsi? Tässä valmennuksessa olen koonnut sinulle monesta lähteestä tietoa ja harjoituksia yhteen säästääkseni sinun aikaasi. En ole laskenut tämän valmennuksen tekemiseen käyttämiäni työtunteja, sillä olen tehnyt tätä inspiroituneena ja innostuneena. Tämän valmennuksen kehittäminen on opettanut minulle paljon ja se on tuonut elämääni niin suunnattoman muutoksen, jonka nyt haluan jakaa myös mahdollisimman monelle muulle.

Voinko osallistua valmennukseen,
vaikka en ole teknisesti kovin taitava?

Jos osaat navigoida tietokoneella tai puhelimella nettiin, on siinä kaikki teknisesti tarvittava. Valmennuksen ostamisen jälkeen saat sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan valmennukseen. Viestistä löytyy myös linkki, mistä pääset kirjautumaan. Kirjauduttuasi olet sisällä kurssilla ja löydät yhdestä paikasta kaikki valmennuksen askeleet, joista pääset katsomaan videoita ja lataamaan työkirjan.

Mitä tapahtuu, kun ilmoittaudut mukaan?

  • Tarkista ensin kassalla, että sähköpostiosoitteesi on kirjoitettu oikein.
  • Lähetän sinulle käyttäjätunnuksen sekä salasanan sähköpostiisi maksun jälkeen.
  • Valmennusmateriaali avataan sinulle heti maksun jälkeen ja voit aloittaa valmennuksen saman tien.
  • Valmennus on pilkottu pieniin osiin. Aloita askeleesta 1, jonka jälkeen sinulla on selkeä kuva,
    missä järjestyksessä sinun on parasta valmennusta käydä.
    Aikatauluta valmennukselle aikaa kalenteriisi. Säännöllisyys on tärkeämpää kuin nopeus.
  • Varaa valmennustapaaminen minun, valmentajasi kanssa.
    Linkin ajanvaraukseen löydät valmennuksen alusta.
  • Liity mukaan vertaistuelliseen Facebook- yhteisöön.
    Myös tähän linkin löydät heti valmennukseen sisään päästyäsi.

Haluatko tietää vielä jotain?

Ota yhteyttä sähköpostilla, vastaan sinulle henkilökohtaisesti!

heidi(at)onnentunne.fi