Kaaos- ja ideakirja apuna elämäntapamuutoksessa (ripauksella joulukuulumisia)

Haluaisin ihan ensimmäiseksi kiittää kaikkia, jotka ovat blogitekstejäni lukeneet, olen saanut aivan ihanaa palautetta! Toivon todella, että teksteistäni voi joku toinenkin saada ideoita muutosten toteuttamiseksi.

Tämänkertaisen tekstini aiheena on Kaaos- ja ideakirja ja miten olen tuota kirjaa käyttänyt apuna elämäntapamuutoksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Elämäntapamuutoksen toteuttaminen on stressaavaa, kun pitää keskittyä siihen, että jotain muutosta oikeasti tapahtuu eikä palata niihin samoihin, vanhoihin tapoihin. Lisäksi elämään stressiä luo jatkuva kiire. Ei ehdi työkiireiden ja arjen pyörittämisen lomassa keskittyä omaan itseen ja oman elämän parantamiseen. Muutoksen tekeminen vaatii kuitenkin paljon työtä ja varsinkin henkisellä puolella (toki myös fyysistä, jos ajattelee vaikka omaa kunnonkohotustarvettani, jolloin treeniä pitäisi saada viikko-ohjelmaan lisättyä paljon siitä täydellisestä liikkumattomuudesta). Ei riitä pelkästään se, että päättää, että nyt tämä ja tämä asia elämässä muuttuu ja alkaa vaan noudattamaan uusia tapoja, vaan asioita on oikeasti mietittävä ja ajatuksen tasolla saatava mieli muuttumaan uusien tapojen mukaiseksi.

Olen löytänyt oman elämäntapamuutokseni tueksi aivan loistavan työkalun, Kaaos- ja ideakirjan. Itse asiassa aloin käyttämään kirjaa muutokseni tukena vähän kuin vahingossa, aiemmin kun käytin sitä apuna yritykseni pyörittämisessä. Tekemättömät työt ja runsas määrä ideoita on parempi kirjoittaa ylös kuin yrittäen pitää kaikki mielessään. Kirja sopiikin melkein mihin tarkoitukseen tahansa ja kenelle tahansa. Itse olen näin äitiyslomallakin saanut kirjoittamisesta suuren avun, kun tuntuu, ettei muistissa pysy mikään ja kaikki on kirjoitettava ylös ja tietysti myös kalenteriin.

Kaaos- ja ideakirja stressin selättämiseen. Mahtava työkalu silloin, kun mielessä pyörii vähän liikaakin ajatuksia!
Kaaos- ja ideakirja stressin selättämiseen. Mahtava työkalu silloin, kun mielessä pyörii vähän liikaakin ajatuksia!

Miten siis käytän kirjaa hyödykseeni elämäntapamuutoksessa?

Kaaos- ja ideakirja auttaa unelmien toteuttamisessa. Unelmana itselläni tietenkin on päästä hyvään kuntoon ja voida paremmin. Olen kirjoittanut kirjan avulla tavoitteeni ylös, jakanut ne pienempiin osiin, tehnyt suunnitelmia tapojen käyttöön ottamiseksi ja vakiinnuttamiseksi osaksi elämäntapojani. Kirjan avulla on helpompi toteuttaa asioita, ovathan ne paperilla ylhäällä, vähän niin kuin kirjallisina ohjeina. Ja kun tavoitteet on jaettu pienempiin osiin, on asioita helpompi muuttaa ja lopputuloksena on sitten se suuremman tavoitteen toteutuminen.

Kirja vähentää stressiä, kun voin keskittyä vain siihen yhteen pieneen asiaan, jota olen muuttamassa. Muutosta toteutettaessa tulee paljon lisäideoita siitä, mitä kaikkea muutakin voisin elämässäni muuttaa/parantaa. Nämä ideat kirjaan sitten ylös odottamaan vuoroaan eikä minun tarvitse pähkäillä parin päivän päästä, että mikäs olikaan se asia, joka oli mielessäni aikaisemmin… voin katsoa sen tarvittaessa kirjastani.

Kaaos- ja ideakirja tosiaan sopii ihan kaikille, koska sitä voi käyttää mihin tahansa, mistä ikinä saatkaan ideoita. ”Kirja on omiaan silloin, kun halutaan kehittyä henkilökohtaisessa elämässä, saada helpotusta stressiin tai meneillään olevaan kaoottiseen elämäntilanteeseen. Kirjan tuoma helpotus on myös pitkäkestoinen: sen säännöllisellä käytöllä ylläpidetään tasapainoa ja mielenrauhaa”

Kirja sisältää erillisen osion ja ohjeet  kaaoksen hallintaan sekä ideoiden järjestelyyn ja näiden lisäksi runsaasti omaa kirjoitustilaa. Kirja on toiminnallinen työkirja ja apuväline stressinhallintaan ja sisältää todella selkeät, helposti seurattavat ohjeet. Kun pääset kirjoittamisen makuun, huomaat pystyväsi keskittymään paremmin oleelliseen!

Kaaos- ja ideakirja on porvoolaisen mainostoimistoyrittäjä Maija Luomalan teos stressin poistamiseksi.

 

Jos haluat itsellesikin oman Kaaos- ja ideakirjan, tee ihmeessä itsellesi hyvä uudenvuodenlupaus ja päätä vähentää stressiä elämästäsi! Kirjan avulla se onnistuu helpommin. 🙂

Joulun jälkeen moni miettii taas ”uuden elämän” aloittamista. Joulu on rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa. Meidän joulu oli tänä vuonna erilainen kuin aiemmin, olihan tämä ensimmäinen joulumme perheenä. Jouluaattona pojallamme oli 6 kk-päivä ja hänkin pääsi joulupöydässä syöttötuoliin istumaan ja maistelemaan ensimmäistä kertaa porkkanaa ja bataattia. Jouluhan tietysti on myös syömisen aikaa. Helposti tulee kerralla syötyä liikaa, kun on jos jonkinmoista sorttia tarjolla. Huomasimme siskoni kanssa, että lasten ollessa nyt mukana kuvioissa, syöminen jää vähemmälle, kun siihen ei voi (onneksi!) enää kunnolla keskittyä! Ehdin sen sijaan miettiä sitä, miten monta kertaa olen itsekin päättänyt vuoden vaihtuessa aloittaa tuon ”uuden elämän”. Ja tottakai tuli tänäkin vuonna syötyä suklaata sun muuta herkkua enemmän kuin olisi järkevää, mutta tällä kertaa huomasin, että osasin olla itselleni armollisempi kuin aiemmin. Tiesin, että joulun ollessa ohi, palaan takaisin syksyn aikana käyttöönotettuihin, terveellisiin ruokailutottumuksiin. Aiemmin, kun sitä uutta elämää olen päättänyt aloitella, on jo ajatuskin tuntunut raskaalta, kun olen miettinyt sitä, miten suuri se muutos tulee olemaan. Kävin ennen joulua pari kertaa treenaamassa personal trainerin kanssa ja se oli mielestäni oikein järkevä ratkaisu, koska mieleen jäi kytemään houkuttelevana ajatus treenaamisen aloittamisesta. Olemme olleet harmittavasti koko perhe jo useamman viikon enemmän ja vähemmän flunssaisia, joten joudun vielä hetken aikaa treenaamisen aloitusta siirtämään. Tammikuun alussa aloitan kuitenkin suurella innolla sekä omatoimisen treenaamisen että treenaamisen pienryhmässä personal trainerin opastuksella. Näistä sitten myöhemmin lisää! 🙂

Tätä vuotta on enää muutama tunti jäljellä, joten haluankin vielä lopuksi toivottaa aivan ihanaa ja menestyksekästä uutta vuotta ihan jokaiselle! Uskotaan unelmiimme, niin ne toteutuvat! 🙂

Terkuin, Heidi

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s